Amnesty International toimii ihmisoikeuksien puolesta



Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Sen jäseniä on yli 150 maassa yhteensä yli 2,2 miljoonaa. Amnestyn kansainvälinen sihteeristö sijaitsee Lontoossa. Järjestöä johtaa kansainvälinen pääsihteeri Irene Khan. —   Ihmisoikeuksien ykeismaailmallisen julistuksen 60-vuotispäivänä Suomen Amnesty International esitteli Know Your Rights -näyttelyn. Jokainen ihmisoikeusjulistuksen artikla muuttui nuoren suomalaistaiteilijan käsissä julisteeksi.


Amnesty International syntyi vuonna 1961 lakimies Peter Benensonin lehtikirjoituksesta, jossa kerrottiin kahdesta portugalilaisesta opiskelijasta. Heidät oli vangittu, koska he olivat nostaneet maljan vapaudelle.

Amnestyn tavoitteena maailmanlaajuisesti on varmistaa, että kaikilla maailman ihmisillä on YK:n ihmisoikeudet. Tavoitteena on myös tehdä ihmisoikeudet tunnetuksi siellä, missä niitä ei vielä tiedetä. Amnestyn tavoite on myös tutkia vakavia ihmisoikeusrikoksia ja kampanjoida niitä vastaan kaikkialla maailmassa.

 
Amnesty Suomessa
Amnesty Internationalin Suomen osasto perustettiin vuonna 1967, ja se onkin yksi vanhimmista osastoista. Viime vuosina osasto on laajentunut nopeasti, ja tällä hetkellä sen jäsenmäärä on jo yli 35 000. Amnestyn Suomen osasto keskittyy seitsemään teemaan: syrjinnän vastaiseen työhön, ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneiden saamiseen oikeuden eteen, kidutuksen ja kuolemanrangaistuksen vastustamiseen, ihmisoikeuksien vaalimiseen aseellisissa selkkauksissa, pakolaisten oikeuksiin, naisten ja tyttöjen oikeuksiin sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin.

Amnesty kritisoi Suomessa siviilipalveluksen pituutta armeijaan nähden ja katsoo asevelvollisuudesta kieltäytyneet totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Amnesty kritisoi myös pakolaisasioiden liian nopeata käsittelyä, salaisena pidettävien tietojen käyttöä massaololupien torjumiseen sekä sitä, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole saatu loppumaan.

Suomen Amnestyn toimisto sijaitsee Helsingissä Ruolahdenkadulla. Täyspäiväisiä työntekijöitä on noin 20 ja lisäksi osa-aikaisia suuri joukko. Johtokunnan puheenjohtaja kaudella 2008-10 on Jussi Förbom, toiminnanjohtaja Frank Johansson johtaa toimiston työskentelyä ja ihmisoikeustyön johtaja Tiina Kaila vastaa asiantuntijana vaikuttamistyön sisällöstä.

Amnestyn Suomen osasto on erikoistunut kymmeneen maantieteelliseen alueeseen: Indonesiaan, Israeliin ja palestiinalaisalueisiin, Keski-Amerikkaan, Kiinaan, Länsi-Balkaniin, Maghrebiin, Sudaniin, Turkkiin, Venäjään ja Yhdysvaltoihin. Näiden alueiden ihmisoikeusasioissa Amnesty pyrkii vaikuttamaan tiedottamalla, järjestämällä kampanjoita ja ottamalla yhteyttä suoraan viranomaisiin.

 











FAKTA: Amnestyn toiminta Vaasassa

Vaasassa toimii Amnestyn suomenkielinen ryhmä 8 ja ruotsinkielinen ryhmä 11. Vaasan suomenkielisessä ryhmässä on noin 20 jäsentä ja heidän erikoisalueensa on Indonesia.

Uusia jäseniä kaivataan.

Kokoontumisista voi tiedustella ryhmäsihteeri Seija Lautamäeltä puhelimella numerosta 044 357 7363 tai sähköpostilla osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.ämä">Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.ämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. . Ruotsinkielisestä ryhmästä voi kysellä ryhmäsihteeri Betty Grömblomilta osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.ämä">Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.ämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. .


Toimittajat: Oliver Kärki ja Tuisku Nieminen
Kuvat: Amnesty international

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016