Median historiaa Rupriikissa



Fuusion matkalla Tampereelle vierailtiin mediamuseo Rupriikissa. Museo on perustettu vuonna 2003 Finlaysonin vanhan tehtaan tiloihin.


Aulassa on monenlaista pikku ostettavaa. Esillä on muun muassa kirjanen, jossa on painetussa versiossa eräs museon näyttelyistä. Matkan aikana esillä olevan näyttelyn nimi on Väritetyt unet, ja seinillä riippuvilla tauluilla on sarjakuvia.

Museossa on nähtävillä myös merenalaista näkymää tauluina sekä videoita, joihin äänet tulevat kuulokkeista. Lisäksi näyttelytilojen lopussa on suuri valkokangas, jolle heijastetaan robottien pelaama jalkapallo-ottelu. Ihmiset videolla ihan oikeasti hurraavat maalien sattuessa! Kolmas näyttely esittelikin robotiikkaa ja automaation kehitystä.


Kierros sanan ja äänen maailmaan

Astuessa itse museoon ensiksi silmiin osuu suuri puolikuun muotoinen taulu, jossa on maalaismaisema. Lähemmän tarkastelun jälkeen taulusta löytyy myös tietokone ja muita nykyisen teknologian ihmeitä. Museon opas kertoo rakennelman olevan äänitaulu, jossa jokaisesta kuvasta lähtee oma äänensä. Osa taulun äänistä on jo jäämässä historiaan.

Äänitaulun jälkeen vuorossa on valokuvauksen historiaa. Vanhoja kameroita ja valokuvaukseen kuuluvia lisälaitteita on paljon. Nykyajan kamerat ovat niin pieniä ja kevyitä, että pakostakin tulee mieleen, miten on joskus jaksettu kanniskella sellaista möhkälettä mukana.

Museotilassa suuressa huomiossa paistattelee todella kookas painokone. Rotaatiopainokone löi aikoinaan laudalta muut nousukkaat, sillä se paransi tuotantoa moninkertaisesti. Fuusiolle esiteltiin myös Suomen ensimmäinen ATK-pääte, Delta 5000. Kun pääte oli upouusi, sekin nopeutti töiden etenemistä, sillä käsityön sijaan saatiin nopeasti ja automaattisesti valmista.


Otetaan yhteyttä

Puhelinkopit ovat jääneet historiaan.Seuraavaksi opas esittelee lennättimen ja puhelimia. Hän kertoo historiaa niin telefooneista kuin puheluiden yhdistämistöistäkin. Näytillä on hyvin koristeellinen pöytä, jossa on numeroita, kirjaimia, reikiä ja nuppeja. Pöydän kautta yhdistettiin puheluita, ja lähinnä se vastaa nykyajan 020202:sta.

Näytillä on myös uudempia puhelimia, mutta nämä kulkevat nykykielessä nimellä ”halko” tai ”palikka”. Uusimpiin Nokian tai Samsungin puhelimiin verrattuina ne todella ovat isoja ja painavia. Näytillä on myös ensimmäinen GSM-puhelin, joka saatiin valmiiksi vuonna 1991. Tämä uutuus mahdollisti puhelut maailmanlaajuisesti.

Opas esitteli myös tv-kamerat sekä radion. Museossa on myös aivan aidoilla, oikeilla välineillä varustettu sepänpaja sekä puhelinkoppi, jossa tosin ei tarkemman katsastamisen jälkeen havaittu ollenkaan puhelinta.


Pikku Kakkosen Karvakunot.Tv:stä tutut

Museossa on nähtävillä myös kaikkien tuntemat koirat: Ransu, eno-Elmeri sekä Riku. Koirat eivät tosin olleet alkuperäiset vaan ne, joilla tehtiin stunt-taltioinnit. Lasikaapissa ovat myös aidot Pelle Hermannin suuren suuret kengät, jotka ovat juuri niin kuluneet kuin tv:stä on nähty.














Teksti: Emmi Ruohonen
Kuvat: Mika Jokiaho

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016