Paluu velhomaailmaan – Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Harry Potter -fanit ympäri maailmaa heräsivät eloon, kun rakastettu sarja sai yllättäen jatkoa ensin näytelmän (Kirottu lapsi) ja nyt uuden elokuvan muodossa. Vaikka Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts And Where To Find Them) ei jatkakaan alkuperäisen kirjasarjan hahmojen tarinaa, sen maailma on yhtä tuttu ja taianomainen kuin aiemminkin.

Elokuvassa hypätään vuoden 1926 New Yorkiin ja sen velhomaailmaan. Englantilainen velho ja tutkija Lisko Scamander (Eddie Redmayne) saapuu kaupunkiin mukanaan matkalaukullinen pelastamiaan taikaolentoja, ja kun laittomasti maahan tuodut otukset sitten karkaavat suurkaupungin kaduille, on velhomaailma vaarassa paljastua ei-taikoville ihmisille.
Vaikka elokuvan juoni perustuu pääosin olentojen etsimiseen, päätyy Lisko uusine ystävineen myös selvittämään New Yorkissa tapahtuneiden erikoisten väkivaltatekojen aiheuttajaa. Tapahtumat saavat yhä suuremman mittakaavan, ja elokuva yllättää – eritysesti alkuperäisen kirjasarjan lukenutta. Elokuvassa kulkee rinnakkain monta eri tarinaa, mutta sanoma on sama: erilaisuutta ei pitäisi pelätä tai tuhota vaan suojella.

Harry Potter -kirjat useampaan otteeseen lukeneelle katsojalle velhomaailma oli jo tuttu, niin myös minulle. Elokuvan katsominen tuntui paluulta kotiin, ja uskon, että muutkin fanit tunsivat niin bongaillessaan valkokankaalta tuttuja nimiä, paikkoja ja viittauksia tuttuihin tapahtumiin. 1920-luvun taikamaailma loitsuineen, taikaministeriöineen ja ihmeotuksineen kiehtoo kuitenkin varmasti myös ”ummikkoa”. Miljöö on niin upeasti luotu, että katse hädin tuskin pysyi tapahtumissa vaatteita, rakennuksia ja taikoja ihaillessa.

Elokuvan vahvuuksiin kuuluu miljöön lisäksi henkilökaarti. Eddie Redmaynen näyttelemä Lisko Scamander on hieman kummallinen mutta sympaattinen hahmo. Hänen ohellaan elokuvan keskiössä ovat entinen taikalainvartija Porpentina ”Tina” Goldstein (Katherine Waterston), tämän sisko Queenie (Alison Sudol) sekä jästi Jacob Kowalski (Dan Folger). Koska Jacob on jästi eli ei-taikova ihminen, hän on elokuvan ymmärtämisen kannalta tärkeä hahmo: kun hän vasta tutustuu taikamaailmaan, on hänelle selitettävä kaikki velhoille itsestään selvät asiat ilmiintymisestä lukilitikseen. Samaistuttava Jacob on katsojan linkki todellisuuteen ja meille tuttuun. Sitä vastoin Goldsteinin siskokset näyttävät meille velhojen ja noitien arkipäivää paitsi loitsuineen myös kasvavine huolineen. Velhomedia raportoi jatkuvasti Euroopassa kannatusta keräävästä pimeyden velhosta Grindewaldista (jonka kirjat lukenut jo tunteekin), ja samalla taikamaailma on yhä enemmän vaarassa paljastua jästeille. On mielenkiintoista nähdä, keskittyykö seuraava luvattu elokuva niinkään Scamanderiin kumppaneineen vai onko tapahtumien keskiössä itse Grindewald ja tulevaisuudessa häämöttävä velhosota.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on visuaalisesti upea ja mielenkiintoinen elokuva, jota suosittelen muillekin kuin Potter-kirjat lukeneille. Vaikka juoni on paikoittain sekava ja loppu hieman vaisu, pääsee velhomaailmaan ja hahmojen tarinaan hyvin sisään. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on mielestäni eräs parhaista fantasiaelokuvista pitkään aikaan.

Anna Koskela

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016