Lyskan talentteja etsimässä

Jos sattui kulkemaan V-puolen liikuntasalin ohi keskiviikkona 13.10.2010, saattoi korviin kantautua vaikka mitä mielenkiintoista: laulua, musiikkia, innokkaita suosionosoituksia. Mikäli uskalsi pistää päänsä kaiken metelin keskelle ja kurkistaa sisään, hyvällä tuurilla näki myös tanssia. Miksi Lyskan väki sitten vietti keskipäivän tuntinsa salissa? Kyse oli tietenkin oppilaskunnan hallituksen järjestämästä Talent-tapahtumasta, joka järjestettiin myös viime vuonna.

 
Talent-kilpailuun sai osallistua kuka tahansa lyskalainen, jolla on piileviä kykyjä, ja koulustamme saatiinkin kokoon mukavasti kilpailijoita: esityksiä tapahtumassa nähtiin kaiken kaikkiaan 12. Lyskan oppilaista koostuva tuomaristo antoi esiintyjille leikkimielistä palautetta. Tuomaristossa olivat mukana Joose Salomäki, Iida Puisto, Petri Siekkinen ja Malkam Karekallio. Juontajat Anna Juslin ja Aurora Turunen esittelivät kilpailijat ja kyselivät näiden tunnelmia esitysten jälkeen. Kilpailijat joutuivat esiintymään kahdesti, sillä koko yleisö ei mahtunut samaan saliin yhdellä kertaa.

 

 

Ensimmäisenä lavalle nousi Coffee with milk , seitsemästä pojasta koostuva ryhmä, jonka esityksessä oli yhdistelty rock- ja rap-musiikkia komiikalla höystettynä. Toisena esiintyivät Susanna Ekola, Aleksi Kumpula, Janne Rantanen, Timo Kalliokoski ja Rosa Jantunen, jotka esittivät kappaleen Summer of  ’69. Kolmantena nähtiin Mirella Viitalan ja Jessica Prinkkilän musiikkiesitys. Neljäntenä lavan valtasi Jukka Launonen kitarashow’llaan. Musiikkiesitykset jatkuivat, kun Salla Jaakkonen lauloi Sofia Sahan säestämänä kappaleen Missä muruseni on. Viides kilpailija, Mergime Boshnjaku lauloi Miley Cyrusta. Talentissa nähtiin myös toinen kitarasoolo, sillä seitsemäntenä esiintyi Toni Mäkelä, jonka vikkelät sormet panivat monen pään pyörälle. Laulajia oli kilpailussa mukana monta. Kahdeksantena esiintynyt Heidi Lalli soitti laulunsa lisäksi pianoa ja yhdeksäs kilpailija, Laura Luoto, lauloi myös. Kymmenentenä olivat vuorossa Tuomas Seppänen, Matias Wargelin, Petteri Kangasluoma ja Aleksi Teittinen, joiden veikeä Supermario -musiikkiesitys käänsi yleisön suupielet hymyyn. Yhdestoista esitys oli niin ikään musiikkia: Aleksi Kumpula lauloi ja soitti kitaraa. Tapahtuman päätti Sofia Siposen ja Emmi Rintamäen vauhdikas tanssiesitys.

Äänestys kilpailun voittajasta tapahtui siten, että kun kaikki esitykset oli nähty, jokaiselle katsojalle jaettiin yksi herne, jonka sai pudottaa suosikkikilpailijan numerolla varustettuun laatikkoon. Eniten herneitä eli ääniä saanut voitti. Ansaittu voitto meni lopulta Coffee with milkin pojille.

Haastattelimme esiintyjiä. Kysyimme, mitä he aikoivat esittää, heidän tuntemuksiaan mm. siitä,  jännittääkö heitä esiintyminen, ja mitä mieltä he ovat siitä, kun pitää esiintyä kahdesti.
Mergime Boshnjaku kertoi laulavansa ja harrastaneensa laulamista ihan pienestä asti. Mergimeä ei jännitys vaivannut yhtään. “En tykkää, että pitää esittää kaksi kertaa.”

 

 

Mohammed Ameli lauloi yhdessä bändinsä kanssa. Musiikkityyli on Rap&Rock. Mohammed kertoi esityksen tarkoituksen olevan se, että yleisöllä olisi hauskaa.

Haastattelimme myös paikalla olevia katsojia ja kyselimme heidän tunnelmiaan ennen ja jälkeen tapahtuman. Emma Aalto odotti innolla tapahtuman alkamista. Hän toivoi, että olisi monipuolisia esityksiä. Emman ajatukset tapahtuman jälkeen olivat: “Tosi hyviä esityksiä, ensimmäinen esitys jäi hyvin mieleen.” Taru Hukkanen odotti mielenkiintoisia ja hyviä esityksiä. “Mahtavaa että koulussa järjestetään.”
 
TEKSTI: Jerusa Ahlblad ja Emilia

KUVAT: Niko Prusi

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016