Tekniikkaa, maisemia ja kokemuksia Sveitsin matkalla

Joukko lyskalaisia lähti tutkimusmatkalle Sveitsiin. Maanantaiaamuna joukko oli ensin aikaisin lentokoneessa ja jo vähän puolen päivän jälkeen Sveitsissä. Edessä oli viiden päivän reissu tieteen ja tekniikan maailmaan − ja siinä sivussa paljon muutakin. Lue yhden lyskalaisen päiväkirjamerkintöjä matkalta.


Jätimme tavarat juna-asemalla olevaan säilytyslokeroon ja lähdimme vähän tutustumaan Zürichin kaupunkiin. Ruokailtuamme tarkoituksenamme oli mennä katsomaan näkymiä vesibussilla, mutta muutamalle se jäi vain tarkoitukseksi, sillä kolme jäi laiturille katsomaan vilkuttavia muita ryhmäläisiä. Me kolme otimme laiturilta yhteyden opettajiin ja sovimme tapaavamme juna-asemalla tunnin päästä.

Onneksi yksi meistä osasi vähän saksaa, vaikka myöhemmin samalla viikolla todettiin suomi yhtä tehokkaaksi (tai tehottomaksi) kieleksi kuin englanti tai saksa. Jotenkin ihmeessä muukin ryhmä onnistui katoamaan opettajilta ja ryhmä saatiin kasaan yli tunnin päästä. Noudimme tavarat ja hyppäsimme paikallisjunan kyytiin päästäksemme nuorisomajalle, jossa tulisimme yöpymään seuraavat neljä yötä.

Tiistaina nousin vähän ennen seitsemää, kävin suihkussa ja menin aamiaista syömään. Vähän kello kahdeksan jälkeen istuimmekin jo junassa matkalla Winterthuriin. Winterthurissa kohteenamme oli Technorama, joka on vähän niin kuin tiedekeskus Heurekan isoveli. Technoramassa oli paljon vempaimia, joilla esiteltiin tieteen ihmeitä normaaleille pulliaisille viihdyttävällä tavalla. Siellä vietimme aikaa pitkälle iltapäivään.

Myöhemmin kävimme vielä pyörimässä kaupungilla etsimässä matkamuistoja ja tuliaisia. Joka kaupungista löytyi kellokauppoja enemmän kuin muissa maissa yhteensä, mutta lähikaupan löytäminen oli suorastaan ihmeteko! Tänäänkään emme onnistuneet. Palasimme nuorisomajalle ja vietimme loppuillan siellä ennen pehkuihin painumista.

Keskiviikkona oli taas aikainen herätys, suihku ja aamupala, ja sitten junaan. Tänään kohteenamme oli Geneve. Geneve sijaitsee Sveitsin ranskankielisellä alueella, ja siellä sijaitsee Cern, meidän reissumme todellinen syy. Kaikilla oli kovia odotuksia kohteestamme ja odotimme näkevämme sekä kokevamme jotakin todella hienoa tuolla tieteen Mekassa. Emmehän me nyt odottaneet pääsevämme vetämään suurta vipua, joka käynnistäisi hiukkaskiihdyttimen, mutta odotimme kohteelta kuitenkin jotakin muuta kuin kohtasimme.

Ensimmäiseksi menimme Cernin ruokalaan, jossa työntekijät tapasivat käydä syömässä. Ruokala oli täysi kaaos. Ihmiset juoksentelivat ympäriinsä hakemassa haluamiansa annoksia eri puolilta tilaa ja kaikkia mahdollisia kieliä kuului puhuttavan. Tapasin vahingossa myös paikassa töissä olevan vaasalaisen tiedemiehen alun.

 



Ruokailun jälkeen meidät ohjattiin nuhjuiseen saliin, joka muistutti isoa koululuokkaa. Meille kerrottiin tietoa paikasta ja mahdollisuuksista päästä töihin tai opiskelemaan sinne. Kierto jatkui alueelle, joka oli aivan samanlainen kuin mikä tahansa teollisuusalue. Tämän jälkeen pääsimme kurkkaamaan vähän maan alle, mahtipontista hiukkasilmaisinta − videolta. Olimme kuitenkin noin sadan metrin päässä hiukkaskiihdyttimestä. Harmi vain siinä välissä oli maata ja betonia, joten emme rikastuneet kauheasti kokemuksesta.

Palasimme takaisin luentosaliin ja suomalainen tutkija Martti Pimiä piti meille luennon hiukkasista, kiihdyttimistä ja ilmaisimista. Luento oli itse asiassa erinomainen mutta kokonaisuutena tämä Cern-päivä oli hienoinen pettymys. Takaisin siis junaan ja kolmen tunnin matka yöpaikallemme.

Torstaina aamu oli aivan samanlainen kuin muutkin, mutta tänään kohteenamme oli Luzern-niminen kaupunki ja sen laitamilla sijaitseva Pilates-vuori. Kävimme tutustumassa kaupunkiin ja muutama meistä hukkasi ryhmän (näin vaihteeksi). Pääsimme kuitenkin kaikki melko helposti samaan junaan ja kohti Pilatesta. Kapusimme vuoren huipulle käyttämällä hammasratasjunaa. Nousu kesti melko kauan ja maisemat olivat upeita. Kaikki ottivat kuvia tavalla, josta japanilainenkin olisi ylpeä: nopeasti ja maisemia vain linssin läpi katsoen.

Vaunun päätepisteessä päätimme kiivetä aivan huipulle, jonne vei huonot ja liukkaat askelmat. Perille päästyämme jäimme nauttimaan maailmanvalloittajan fiiliksestä toviksi, kunnes päätimme palata vähän alemmas, kahvioon. Kahviossa yllättäen hinnat eivät olleet kolmeatuhatta metriä enemmän kuin muualla Sveitsissä, vaan melkeinpä jopa edullisemmat kuin merenpinnan tasossa. Hurvittelin ottamalla jopa leivonnaisen kahvini seuraksi. Istuin ikkunan viereen, katselin maisemaa ja nautiskelin herkkujani ja fiilis oli mitä mainioin.

Huipulla kierellessämme maisemapolkuja näimme jopa alppikauriita, jotka täydensivät hienoa kokemusta. Ainoa, mitä huipulla jäin kaipaamaan, oli vihreä jodlaushattu, jollaista olin koko reissun ajan metsästänyt itselleni. Alas menimme tietysti Gondolihissillä. Valitettavasti oli niin sumuista, että maisema ei ollut niin hyvin näkyvillä, mutta huikea kokemus se oli silti. Palasimme Luzerniin ja vietimme siellä pari tuntia ennen Zürichiin palaamista. Meillä oli edessämme viimeinen yö Sveitsissä.

Perjantaiaamuna nukuimme vähän pidempään kuin muina aamuina, ennen kuin hoidimme perinteiset aamutoimet, pakkasimme ja kirjauduimme ulos hostellistamme. Matkustimme Zürichin juna-asemalle, josta meni jatkoyhteys lentokentälle. Pääsimme kaikki helposti lähtöselvityksestä ja jopa turvatarkas-tuksesta ja jäimme odottamaan koneen lähtöä. Tax free -myymälöissä tuhlattiin viimeiset frangit, ja lentokoneessa olimme ärtyisiä Suomen kylmyyteen joutumisesta. Lentokentältä muut jatkoivat kohti Pasilan juna-asemaa ja minä hyppäsin bussiin kohti Rautatientoria. En ollut vielä valmis palaamaan Vaasaan.

 


Teksti: Ville Hiltunen

Kuvat: Kari Mäkinen, Inkeri Hyvärinen ja Jim Staffas

 

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016