Jugend-kaunotar komistuu



Koulumme Kirkkopuistikon yksikön vanha puoli saavutti sadan vuoden iän tänä syksynä. Vaasan kaupunkikuvan jugend-helmeksikin kutsuttu rakennus odottaa ansaitsemaansa peruskorjausta, jonka on määrä alkaa ensi kesäkuussa. Vanha kaunotar pääsee siis viimein ehostukseen, jonka tavoitteena on tuoda tekniikka nykyaikaiselle tasolle – samalla vaalien rakennuksen henkeä ja perinteitä.


Kirkkopuistikon kiinteistö on nähnyt aikojen kuluessa monenlaista kouluelämää. Ensimmäisenä, sata vuotta sitten, rakennuksessa koulua kävivät Vaasan suomalaisen tyttölyseon opiskelijat. Monien kouluelämän muutosten, koulujen yhdistymisen ja nimimuutosten jälkeen tiloissa opiskelevat Vaasan lyseon lukion opiskelijat. Vanhemmille vaasalaisille rakennus on silti edelleen tuttu Tipulana.

Peruskorjauksen jälkeen koulualue kokee jälleen yhden muutoksen: ensi kertaa Vaasassa saman katon alle muuttavat sekä suomen- että ruotsinkielinen lukio.
−Peruskorjauksen jälkeen Vaasaan syntyy kaksikielinen lukiokampus, joka taitaa olla ainoa koko
Suomessa, kuvailee tulevaa rehtori Kari Kukkohovi. −Molemmat lukiot toimivat itsenäisinä yk-sikköinä, joilla on omat tilat ja hallinto. Joitakin tiloja tulee myös yhteiskäyttöön.

Haasteiden Kukkohovi näkee liittyvän erityisesti tilojen suunnitteluun ja toimivuuteen.
−Tämä avaa kuitenkin myös mahdollisuudet yhteistyöhön. Esimerkiksi kielikylpyä on mahdollisuus kehittää uudella tavalla, Kukkohovi painottaa.
Opiskelijoille tämä tarjoaa erityisesti uusia mahdollisuuksia luoda tuttavuuksia yli kielirajojen sekä päästä käyttämään toista kieltä myös opiskelutilanteissa. Kukkohovi toivookin, että niin opettajat kuin opiskelijatkin lähtevät rohkeasti yhteistyöhön.
−Koska koulut sijaitsevat fyysisesti lähekkäin, yhteistyötä on helppo toteuttaa eri oppiaineissa ja opetuksen suunnittelussa, hän pohtii. −Mahdollisuuksia on varmasti paljon ja uskon, että molemmat koulut hyötyvät siitä.


Peruskorjaus haaste monella tavalla

Tulevana keväänä ja alkukesästä kouluväkeä odottaa suurelta tuntuva haaste: muutto väliaikaisiin tiloihin. Urakka on varmasti suuri, mutta lopputulos samalla odotettu. Paluu peruskorjattuun, uudistettuun koulurakennukseen alkaa viimein vuosien odotuksen jälkeen tuntua toteutuvalta tulevaisuudelta.

Kukkohovin mukaan remontin jälkeen tarkoitus olisi, että äidinkieli, kielet, humanistiset reaaliaineet ja musiikki opetetaan Kirkkopuistikon kiinteistössä ja muut Vaasanpuistikon kiinteistössä. Liikuntaa opetetaan molemmilla puolilla.
−Opiskelijat joutuvat siis välillä vaihtamaan rakennuksesta toiseen, mutta niinhän on toimittu koko ajan, Kukkohovi kertaa.
K-puolen kiinteistöä myös laajennetaan.
−Tarkempi suunnittelu alkaa vasta lähiaikoina, Kukkohovi vastaa kysymyksiin tulevista tiloista. −Uudella puolella on tarkoitus tehdä laajennus nykyisen ruokalan yhteyteen ja Vasa gymnasiumin tilat sijoittuvat myös uudelle puolelle.
Jugend-rakennus on suojeltu, joten rakenteisiin siellä ei tule kovin suuria muutoksia. Näillä näky-min uusista, ajanmukaisista tiloista päästään nauttimaan syyslukukauden 2011 alkaessa.





Talovanhuksen puolesta myös pelätään

Moni suhtautuu remonttiin myös varautuneesti. Jugend-rakennuksen runsaiden, arvokkaiden yksityiskohtien toivotaan säilyvän ja parhaimmillaan pääsevän oikeuksiinsa peruskorjauksessa. Esimerkiksi putkituksien ja hissiasennusten pelätään samalla pilaavan mm. hallintoaulan perinteistä henkeä.
−Jugend-rakennus remontoidaan pieteetillä vanhaa vaalien. Museovirasto valvoo töitä ja mitään arvokasta ei tuhota, Kukkohovi rauhoittelee.

Arvokkuutta ja perinteitä henkivien tilojen räikeänä vastakohtana on toisaalta jo vuosia ollut kalseita, nuhjaantuneita luokkia kirkuvan vihreine pulpetteineen ja kaikuvine seinineen. Kukkohovi uskaltaa jo nyt luvata luokkatilojen kohentuvan huomattavasti.
−Kaikki opetustilat suunnitellaan toiveiden mukaan ja varustetaan modernilla tekniikalla. Kalusteet uusitaan ja tiloista tehdään kaikin puolin viihtyisät, hän toteaa. −Kun tarkempi suunnittelu alkaa, koulun henkilökunta ja opiskelijat voivat esittää omia toiveita ja näkemyksiä tilojen suhteen. Rakentavalla yhteistyöllä saadaan paras mahdollinen lopputulos.

Aika näyttää, millaiseen lopputulokseen remontissa päästään. Varmaa on, että satavuotiaan koulurakennuksemme seinien sisällä opiskellaan jatkossakin rakentaen perustuksia opiskelijoiden elämälle. Perinteitä kunnioittaen se onnistuu.


Teksti: Sari-Anna Loukas
Kuvat: Valokuvauskurssilaiset ja Henri Laakso



Satavuotispäiviä juhlittiin avoiminovin ja valokuvanäyttelyllä



Valokuvanäyttelyn kokosivat kuvaamataidon lehtorin Ulla Vapolan ja englannin lehtorin Kaarina Ryytyn johdolla kuvaamataidon valokuvauskurssilaiset:



Jenny Eerola 07B
Janne Haukilahti 06A
Ville Hiltunen 07D
Anna Iivonen 07A
Noora Jokinen 07E
Sofia Jokiniemi 08D
Katri Kalliomaa 07C
Helena Koskinen 07F
Katrin Kouchehbaghi 08F
Henri Laakso 07E
Veera Lehto 07G
Aleksi Muhonen 06A
Janette Pastuhov 07F
Julia Pessi 07F
Teppo Potapoff 07H
Sanni Rantanen 07C
Aleksi Rokka 07H
Miika Uljas 07F
Mika Ylänkö 07G

Kuvat: Valokuvauskurssilaiset ja Henri Laakso


 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016