Junnupäivä 2011!

Abivuoden kunniaksi päätimme ‘’kaiken nähneinä’’ lähteä tekemään juttua pikkuisten junnujen ensimmäisestä lukioseikkailusta. Koska olemme aktiivisia toimittajia (liikkuva media!), aloitimme junnujen seurannan heidän kotiluokistaan. Valitettavasti olimme hieman liian hätäisiä eivätkä ensimmäiset luokat olleet vielä läheskään vauhdissa.


Kiertäessämme luokkia uudestaan, olivat junnut valmiita. Vaatteet, meikit, kyltit ja ‘’sotahuudot’’ olivat kunnossa ja kaikki olivat valmiina pitämään hauskaa. Joissain luokissa porukka oli hieman vaisua mutta toisissa kaikki olivat ihan innoissaan ja kameran nähdessään he pomppasivat vauhdilla poseeraamaan.

 

 

Ensin ruokaa ja sitten jumppaamaan

Aluksi oli hieman teknisiä ongelmia, mutta niistä selvittiin ja musiikki raikui. Sateesta huolimatta junnut olivat iloisin mielin mukana tutoreiden leikeissä. Kun marssi kohti Hietalahden Villaa alkoi, huuto oli kovaa. Olimme liikkuva media, sanan todellisessa merkityksessä, sillä seurasimme autolla X-puolelta kaupungin läpi junnujen marssia. Ilmeet olivat hienoja, kun junnut huomasivat, että olimme aine siellä kuvaamassa, mihin he olivat juuri saapuneet.

Villan puistossa toiminta alkoi ryhmien huudoilla ja siitä sitten luokat siirtyivät kovalla vauhdilla kohti eri tehtäväpisteitä. Tutorit olivat järjestäneet totuttuun tapaan paljon erilaista ohjelmaa, kuten penkillä järjestäytymistä kengän numeron mukaan sekä hämähäkin verkon ylittämistä ryhmäläinen kerrallaan. Junnujen ryhmähenki suorastaan kohosi silmissä ja tuntui kuin sääkin olisi juhlistanut iloista tunnelmaa, sillä aurinko tuli esiin sadepilvien takaa.

 

 

”Tänään on osoittautunut että on hyvä luokka”

Selvitimme myös hieman tarkemmin junnujen sekä teemapäivän järjestäjän Marjatta Saikkosen tunnelmia.

 

Anni-Liisa Foudila, 11B

- Mitä mieltä olet junnupäivästä?
   ‘’Tää on just kiva, pääsee tutustumaan luokkaan. Parasta on ollut tämä pukeutuminen, kaupungin läpi kulkeminen ja toi vesisaavin puolustaminen’’
- Entä oletko eksynyt koulussa vielä?
   ‘’En tai en ainakaan muista että olisin’’

 

Ville Keskikuru, 11D

- Miksi olet totellut tutoreiden määräämää pukukoodia?
   ‘’Koska se nyt olisi näyttänyt ihan tyhmältä jos ei olisi pukeutunut jätesäkkiin kun kaikki muut on’’
- Entä miksi osallistuit junnupäivään?
   ‘’Aina tää nyt normaalin koulupäivän voittaa ja on tää mukavaa.’’

 

Gentiana Lajqi, 11I

- Mitkä ovat sinun tunnelmasi juuri nyt?
    ‘’Ihan kivat fiilikset, on ollut kivaa’’
- Onko ollut hankalaa sopeutua lukioon?
    ‘’Ehkä vähän, mutta on ollut ihan helppoa sopeutua’’

 

Terhi Rönn, 11F

- Mikä on ollut parasta junnupäivässä tähän mennessä?
    ‘’En mä tiiä, tää kaikki on ollut ihan kivaa’’
- Mikä on teidän luokan keksimä nimi itellenne ja mitä pidät siitä?
    ‘’Nygårdin enkelit ja juu on se hyvä’’

 

Lassi Alahäivälä, 11E

- Mitä pidät luokastasi?
   ‘’Tänään on osoittautunut että on hyvä luokka.’’
- Mitä odotat lukiovuosiltasi?
    ‘’Varmaan sitä, että olisi kivaa, ei olisi liian rankkaa ja olisi hyvä porukka.’’
- Kielet vai matikka?
   ‘’Kielet parempi. Matikka ei oo oikein mun juttu.’’

 

Marjatta Saikkonen

- Miten teemapäivä on mielestäsi sujunut?
   ‘’Yllättävän hyvin vaikka on satanut. Huudot olivat hauskoja ja kaikki ovat toimineet tosi hyvin yhdessä.’’
- Minkä arvosanan antaisit teemapäivälle?
   ‘’Loistava! Matkat sujui hyvin ja kaikilla on näyttänyt olevan hauskaa’’
..Olimme kysymäisillämme uutta kysymystä päivän puuhanaiselta, mutta seuraava ryhmä lähestyi tehtäväpistettä and she’s gone..

 

Junnupäivän lopuksi oli vielä perinteinen köydenveto ja sen jälkeen kaikki suuntasivat koteihinsa. Kaiken kaikkiaan junnupäivä oli menestys, sateesta huolimatta.

 

 


Teksti: Ida Gullblom & Sanna-Maria Tapio

Kuva: Viivi Sänkiniemi

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016