Nuoren elämä on joskus kuin teatteria

Eri elämäntilanteet ovat näytelmiä ja käyttäytymismallit rooleja. Haluamme säilyttää asemamme kaikissa tilanteissa, joten valitsemme sopivat roolit.

 

Kotona yritämme – ainakin enimmäkseen – välttää riitoja vanhempien kanssa. Siispä vältämme kiroilua, epäkohteliasta käytöstä ja tiettyjä puheenaiheita. Kavereiden kesken taas kerromme suurimmatkin sekoilut, puhumme suoraan siitä, mitä päässä liikkuu ja ehkä jopa esitämme ulospäin suuntautuvampaa ja räväkämpää kuin muualla. Koulussa on melkein pakko nuokkua, jättää vastaamatta kysymykseen, vaikka tietäisikin vastauksen, ja kaikin tavoin viestiä, ettei voisi vähempää kiinnostaa –  tosin niin, että numerot kärsivät mahdollisimman vähän.


Harrastuksissa, olivatpa ne sitten kilpatanssia tai ”pakollista” perjantaikännin vetämistä porukalla, nuori ajautuu näyttämään, että on muita parempi. Esitys voi olla täydellisen suorituksen tavoittelu tai show siitä, kuinka oma viinapää kestää paremmin kuin muiden. Tämäkin on yksi nuoren elämän monista, joskus epämiellyttävistäkin rooleista. Loppujen lopuksi nämä roolit ovat melko tarpeettomia, vaikkakin niin tutuiksi ja turvallisiksi koettuja, että niistä on vaikeaa luopua.

 

Nuoruuden tuska on usein asia, jota aikuiset eivät tunnu ymmärtävän. Tämä tuska on sitä, kuinka elää normaalia nuoren arkea kadottamatta juuri löydettyä itseä muiden roolien alle. Aikuisten jo unohtama nuoruuden tuska on oman itsensä samanaikaista etsimistä ja jo löydetyn säilyttämistä. Niin kliseistä mutta niin totta.

Teksti ja piirros: Laura Haapasalo

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016