Cheerleadingin SM-karsinnat – matka unelmiin

Minun unelmani on aina ollut valokuvaajan ammatti. Pienestä pitäen olen ikuistanut kameralla hetkiä ja haalinut valokuvia itselleni. Seiniäni ovat koristaneet parhaat otokset ja niissä tärkeimmät ihmiset. Kertakäyttökamerasta olen siirtynyt harrastelijan järjestelmäkameraan. Se oli mukanani cheerleadingin SM-karsintakilpailuissa, joissa saavutin yhden valokuvausurani etapin.


Lähden kisapaikalle pari tuntia aiemmin. Vaasan torilla näen kilpailijoiden kannustusjoukkoja ja kisabussien lipuvan keskustan läpi. Kotikaupunkini täyttyy monesta sadasta cheerleaderista. Juhlahumua on ilmassa. Jäähallin aulassa cheerleaderit kiirehtivät ympäriinsä glitteriä varisten. Voin haistaa vienon hiuslakan tuoksun.

Löysin pressipassini kisatoimistosta ja jätin tavarani omaan aitioon. Huiviini kietoutuneena astelen jäähallin peitetylle lattialle. Kylmyys punoittaa poskiani. Yleisössä odottelee jo muutamia katsojia. Musiikkien testaukset ovat vielä käynnissä. Yksi joukkue tekee kisaohjelman markkeerausta. Liittäydyn media-porukkaan, joka on majoittautunut maton sisääntulon viereen. 

Spotti-valot syttyvät. Säpinä on käsinkosketeltavaa, ja voin tuntea ihollani kylmät väreet, kun koko halli raikaa. Yleisö hurraa hulluna, kun ensimmäinen joukkue astelee esiintymislavalle. Kannustushuutoja kuuluu joka suunnasta. Kiiruhdan kamera kädessäni maton eturajaan, metrin päähän taiteesta. Annan kameran laulaa. Esiintyjien säihkyvät silmät kiiluvat linssin läpi. Vangitsen valloittavat hymyt, kun etuhuudattajat pomppivat ympäriinsä kannustaen yleisöä huutamaan joukkueidensa värejä. 

Pitkin päivää näen upeita esityksiä, joissa cheerleaderit näyttävät mahtavia taitojaan toiveenaan kisapaikka kauden huipentumassa, SM-kisoissa. Tytöt tekevät huikeita temppuja korkealla ilmassa, kun miehet tukevat toisiaan pyramidien kohotessa taivaisiin. Junior- ja senior-joukkueiden esiintymiset ovat toinen toistaan sykähdyttävämpiä. Välillä yleisöstä kuuluu kohahduksia sekä sen jälkeisiä valtavia suosionosoituksia. 

Ensimmäisen kahden päivän kuvauskeikkani jälkeen voin olla ylpeä kuvatuista joukkueista ja omasta panoksestani. Kylmän lattian sekä yhdeksän tunnin kyykkimisen takia polviin ja selkään sattuu. Kurkkukin on käheä. Siltikin olen niin onnellinen mahdollisuudestani päästä mukaan toteuttamaan unohtumatonta viikonloppua. Sain ikuistettua naurut ja onnenkyyneleet, pysäytettyä liikkeen niiden pysäyttäessä sydämet. Elettyä unelmaa, joka on ennen ollut unelma vain.

 

Teksti ja kuvat: Sointu Kilpeläinen

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016