Abina olo ei ole helppoa

Abina olo ei ole helppoa. Tulevat kirjoitukset saavat minut jännittämään niin että happi on loppua. Hyperventilointi historiantunnilla ei ole hyväksi, puhallan niin kovaa, että vanhat ja haperoiset historian lehdet havisevat ja pahimmassa tapauksessa hajoavat. Ainakaan ne eivät säily ehjinä päähän asti. Kaikki on niin kovin vaikeaa.

 

Englanti saa pääni sekaisin, psykologiasta puhumattakaan. Kognitiiviset toimintoni valuvat korvasta ulos, kun huonosti nukutun, Piaget'n teorioiden piinaaman yön jäljet alkavat näkyä englannin kuuntelussa. ”Had” onkin ”should” ja ”would” on ”could”. Eilisiltaisen lukemisen aikana tapahtunut sänkyyn sammuminen esti kotiläksyjen teon ja koira söi koululaukun. Mitä vielä?

 

Stressi alkaa tuntua niskakipuna, ja paniikki kutittelee hetkittäin takaraivoa. Olen vuorotellen vihainen, surullinen ja hysteerinen kalenterini täyttyessä tärkeillä ja joidenkin mielestä vähemmän tärkeillä menoilla. Tämähän on kuin kävisi puberteetin pikakelauksena uudelleen läpi! Kaiken muun lisäksi hamsterini onnistui kehittämään itselleen silmätulehduksen; ehkä stressini heijastui siihen tai sitten se yrittää varoittaa minua: "Tältä sinäkin näytät jos et hidasta tahtia!" Viikkoni ilot, kaksi ah niin ihanaa aamua, jolloin saa venyä sängyssä pitkään ja nukkua melkein niin kauan kuin huvittaa, hukkuvat eläinlääkärikäyntien alle. Se tästä vielä puuttuikin, vaikka mitä minä en pörröisen suloisen vauvani vuoksi tekisi.

 

Peiliin katsoessani huomaan roikottavani kädessäni raadeltua suklaalevyä. Se on ilmeisesti jossain kohtaa viikkoa joutunut uhrikseni ja nyt tulokset näkyvät vyötärölläni. Opiskelusta on muistuttamassa mustetahra poskessani ja likaiset sukat, joiden vaihtamiseen olen ollut liian kiireinen kolmen viime päivän aikana. Heikkona hetkenä opiskelijan paras kaveri on uunissa kuumaksi paistettu Pirkan pakastepitsa ja Jaffa-pullo TV:n ääressä. Kun pitkän illan päätteeksi uskaltautuu kurkistamaan peiliin pitkän harkinnan jälkeen, (vaikka uhkana onkin syöksy itseinhon syövereihin) huomaa likaisen tukan nähtyään ajattelevansa "Miksi?". Vastauksen saamiseksi tarvitaan vain mielikuvitusta. Kuviteltuani valkoisen lakin noiden likaisten hiusten peitoksi, väsyneelle naamalle iloisen, onnistuneen hymyn ja suklaalevyn jäännösten tilalle ylioppilastodistuksen voin kertoa sinulle. Siksi minä hyperventiloin historiantunnilla. Muistuta minua, kun taas huomenna kysyn miksi.

Abisi.

TEKSTI JA KUVA: Laura Haapasalo

 Copyright Vaasan lyseon lukio 2005-2016